sunnuntai 16. syyskuuta 2012

You bring me joy

Heeippa! 

Oon niin innoissani! Päivä alko kivasti kirkon kellojen soidessa, ja kuvitelkaa niiden harjottelut vielä päälle. Ei kauheesti enää sen jälkee unta tullut :--D 

Kia raahasi itsensä koneelle, ja sain tietää, että saatiin vihdoin varattua meille hotelli sille ajalle, kun Kia tulee tänne! En voi uskoa, että siihen on enää pari viikkoa, kun kierrellään yhdessä kaiken maailman turistipaikat sun muut.
Voin vaa kuvitella, miten otetaan maailman tyhmimpiä turistikuvia, ja nukutaan meidän kenkälaatikon kokosessa hotellihuoneessa, eksytään vähintään 10 kertaa joka päivä, syödään liikaa herkkuja ja shoppaillaan niin paljon, ettei jakseta enää raahata niitä minnekkään. Good times. 

Sen jälkeen etsin taas vaihteeksi lentoja jouluksi Suomeen, ja niin, nyt ne on varattu! Eli 14.12 eteenpäin muakin näkee Suomessa. 

Emiliakin on nyt tulossa Lontooseen mua moikkaamaan, samoin äiti. Ihan hyvin tää tästä, pakotan vaan kaikki raahaamaan mulle suklaata ja ruisleipää, molempia on yllättävän iso ikävä. Tiiättekö ku ette Suomessa ihan hirveesti aattele kuin hyviä ne oikeesti on, mutta sitten meette jonnekkin ulkomaille missä suklaat on sitä joulukalenterisuklaata, ja ruisleipää ei ole myynnissä sitten missään, ni yhtäkkiä niitä tuleekin sitten ikävä. Logiikka.

Ens viikonloppu taitaakin olla sitten ihan kunnon museokierros Lontoossa, katellaan minne suuntaan siellä eksyn :--D mahdollisimman kaukana kun pysyn kaupoista, kaikki on hyvin...

*
*



*
*


*
*
*
*

*
*

*weheartit

<3oona



ps. hei ihan oikeesti, toi gangnam style- hässäkkä jää niin päähän, musta tuntuu et sitä on nyt kaikkialla, mitä tapahtuu?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti