maanantai 17. joulukuuta 2012

A black sky is falling, it's cold tonight

Heeippa! 

Olen päässyt siis ihan turvallisesti ehjänä tänne Suomen puolelle! Kattelin silloin perjantaina koneen ikkunasta Suomessa ulos, ja kerkisin miettiä jo, että on ollu yllättävästi ikävä lunta. Ensimmäinen asia minkä teen sitten siinä ulkona heti koneesta ulos astumisen jälkeen, on liukastuminen. Eipä ollu enää ikävä. 
Kone oli myöhässä, ja pääsin ulos vasta 10 vaille 12, ja mun bussi lähti tasan 12. Juoksin sitten ympäri lentokenttää ku leffoissa, ja myöhästyin bussista minuutilla. Sitten odottelin sen 1,5 tuntia Helsinki-Vantaalla pimeässä Starbucksissa syöden oikeasti pahaa kolmioleipää. 

Kotiin selvisin kolmeksi, ja eikun nukkumaan! Emilia tuli meille lauantaina, ja käytiin kaupasta hakemassa aineksia leipomiseen ja ruoan laittoon Emilian synttäreitä varten. Lähdettiin sitten illalla joville joulujuhlaan, ja kivaahan siellä oli :--) oli pakko mennä pitkästä aikaa Dalamaniin syömään porukalla, ja kyllähän siellä muutama hetki venähti :--) ihania kavereita<3 

Sieltä menin Emilialle yöksi, ja taiteiltiin ruokaa, ja mentiin puoli kolmelta nukkumaan. Aamulla herätys ei ollut maailman hienoin asia, mutta kyllä me sieltä ylös päästiin! Tehtiin vähän lisää ruokaa, ja valmistauduttiin synttäreihin :--) 
Vietettiin muutama tunti Emilialla, ja sitten lähdettiin keskustaan syömään El Toroon, ja sieltä käytiin vielä Amarillossa pikaisesti. Ihana nähdä pitkästä aikaa kaikkia kavereita, tuntuu että edellisestä kerrasta oli ikuisuus! 

Tänään kävin Kian kanssa kaupungissa ostelemassa vähän joululahjoja, ja itselle vihdoinkin sen hiusdonitsihässäkän. Kamala hinku tehdä kokoajan jotain kampauksia! Vapaaehtoisia? :--D 

*










hän keskittyy

*
*

*weheartit

<3oona


2 kommenttia: